torstai 30. syyskuuta 2010

Päivämies 38/2010, Leo pakinoi: Etsikkoaika

Leo pakinoi: Etsikkoaika

Etsikkoaika on vanha suomen kielen sana. Kirkkomme kristinoppi vuodelta 1948 opettaa etsikkoajasta: ”Ihmisen elämässä on aikoja, joina Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.” Saarnaajan kirja kehottaa: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: nämä eivät minua miellytä.” Jumalan kutsua kannattaa noudattaa jo nuoruudessa. Myöhemmin kaikenlaiset elämän huolet ja asiat voivat sammuttaa jumalakaipuun sydämeltä.

Myös profeetta Jesaja kehottaa: ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!” Apostoli Paavali jatkaa samalla linjalla: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” Jumalan aikataulu tuntee vain tämän päivän, sielunvihollinen puhuu huomisesta. Huomenna parannuksen teko voi kuitenkin olla jo myöhäistä. Jumala ei kutsu ihmistä iankaikkisesti, sillä ihminen on kuin ruoho.

Kristinopissa kuvataan, miten Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä, näin: ”Pyhä Henki herättää surutonta syntistä elämänkohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä, mutta erikoisesti Jumalan sanalla.” Mitä ajatella Jumalan antamasta hyvyydestä, voiko se vetää ihmistä parannukseen?

Kerrotaan rajaseudun asukkaista, jotka joutuivat sota-aikana evakkoon. Kun sota päättyi ja kotikylä jäi Suomen puolelle, väki palasi iloissaan syntymäsijoille ja ryhtyi järjestämään seuroja. Monet saivat parannuksen armon. Jumalan hyvyyden kokeminen veti heitä parannukseen.