torstai 15. heinäkuuta 2010

Päivämies 27/2010, Kristus täytti Jumalan vaativan lain, Matt. 5:20–30

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 27/2010] 

Kristus täytti Jumalan vaativan lain, Matt. 5:20–30

7. sunnuntai helluntaista  |  Rakkauden laki

Jeesuksen vuorisaarna oli yllättävää kuultavaa ympärille olevalle väkijoukolle, eikä vähiten tuon ajan hengellisille opettajille, fariseuksille ja lainopettajille. Kun tuon ajan arvossapidetyt hengelliset opettajat kiistelivät siitä, mikä Jumalan laista ja käskyistä on arvokkain ja mikä taas vähempiarvoisin, Jeesus opetti, että pieninkin ”piirto” eli lainkohta on yhtä arvokas (Matt.5:18). Tästä muistutti myös apostoli: ”Se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.” (Jaak. 2:10.) Vaikka ihminen kykenisi tekemään mahdottomasta mahdollisen, eli noudattamaan kymmenen käskyn lakia, ei sekään tekisi hänestä kelvollista Jumalan edessä. Lain kirjaimellinen noudattaminen ei vanhurskauta ihmistä.

Mikä on lain tehtävä?

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room. 3:20.) Tuon ajan hengelliset opettajat ymmärsivät lain tarkoituksen väärin opettaessaan lain kirjaimellista noudattamista.

Yhtä vaarallinen on tilanne, jos Jumalan laki ohitetaan tai unohdetaan kokonaan ja Jumalasta tehdään pelkkä rakkauden olento, joka suvaitsee ja hyväksyy kaiken. Vuoden 1948 Kristinopissa Lutherkin varoittaa tästä: ”Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä, sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä.” (KO 75.) Raamatussa kerrotaan tällaisesta Kainin kohdalla: synnin seurauksena hän alkoi kuvitella Jumalasta sellaista, mitä Jumala ei ole. Hänelle ei enää kelvannut armo ja yksi ainoa Jumalalle kelpaava uhri. Omavanhurskauden alttarilla uhrattu uhri ei tuonut rauhaa sydämelle. (1. Moos. 4:3–5). ”Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra” (Jes. 48:22).

Evankeliumitekstissä Jeesus muistuttaa, ettei Jumalaa voi palvella väärällä sydämellä kuten Kain teki. ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.”

Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus

Kun Paavali kirjoitti uskon vanhurskaudesta roomalaisille hän totesi: ”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room. 4:25.) Jumala katselee armollisesti syntinsä tuntevaa ja tunnustavaa Poikansa uhrikuoleman kautta. Lain herättämän ja iankaikkista kuolemaa pelkäävän ei tarvitse jäädä lain tuomion alle, vaan hän saa nostaa katseensa Jeesukseen, Jumalan Karitsaan, ”joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Paavali muistutti: ”Hänet on Jumala asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.” (Room. 3:25.)

Evankeliumi lohduttaa

Kun Jumalan Poika huusi ristillä ”Se on täytetty” (Joh. 19:30), merkitsi tämä sitä, että laki täytettiin ja langenneelle ihmiskunnalle avautui uusi mahdollisuus päästä Luojansa yhteyteen. Kaikki tapahtui Jumalan suuresta armosta ja hänen lahjanaan (Ef. 2:8).

Jumalan valtakunnan saarna sisältää aina lain ja evankeliumin, sillä molempien tehtävänä on auttaa ihmistä tuntemaan eläväksi tekevä Jumala. Kun lain herättämä, syntinsä tunnustava ja niitä katuva saa turvautua Jumalan valtakunnan evankeliumiin, hän voi uskon avatuin silmin todeta: ”Abba, rakas Isä!” (Room. 8:15.) Aivan samoin kuin epäilysten ja kiusausten piirittämä Jumalan lapsi koskettaessaan opetuslapsi Tuomaan tavoin Herran Jeesuksen verihaavoja saa huudahtaa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28.)

Päivämies 27/2010, Matkaevääksi: Parannus on Jumalan työ

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 27/2010]

Matkaevääksi: Parannus on Jumalan työ

Parannusta on kuvattu Raamatussa uudes­tisyntymiseksi. Vapahtajan keskeisin sanoma ihmiskunnalle on: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!” (Matt. 3:2.) Parannuksen tekemisessä on kysymys siitä, että armosta osattomasta ihmisestä tulee armosta osallinen eli taivaskelpoinen.

Parannus alkaa siitä, että epäuskoinen ihminen ymmärtää olevansa kadotukseen vievällä tiellä. Jumala puhuttelee ihmistä paitsi lakinsa, myös esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden kautta. Ihmiselle tulee tietoisuus omasta syntisyydestään sekä hätä sielunsa pelastuksesta. Hän ymmärtää, etteivät mitkään omat teot auta pelastukseen, vaan tarvitaan täydellinen Jumalan armo. Tämän armon Jumala on valmistanut uhraamalla oman Poikansa Golgatan ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Kun ihminen ikävöi armahtavaa Jumalaa, hän elää etsikonaikaansa. Jumalan kutsu on ihmiselämän tärkein kutsu ja sille kannattaa olla kuuliainen, sillä Jumalan Henki ei puhuttele ihmistä loputtomiin.

Parannukseen kuuluu syntien anteeksiantamus

Kuinka syntejään katuva ihminen voi käytännössä päästä Kristuksen armotyöstä osalliseksi? Se tapahtuu evankeliumin uskomisen kautta. Raamatun mukaan Jumala on jättänyt omillensa sovituksen viran (2. Kor. 5:19). Jumalalla on täällä maan päällä oma valtakuntansa, joka koostuu armosta osallisista ihmisistä. Heillä, Kristuksen seuraajilla, on sovituksen virka eli Pyhän Hengen virka antaa syntejä anteeksi. Ylösnoussut Jeesus itse antoi sen heille ja valtuutti heidät jatkamaan työtään (Joh. 20:22–23). Kukaan ei voi julistaa syntejä anteeksi, ellei hän itse ole Kristuksen ansiotyöstä osallinen.

Parannus on alusta loppuun Jumalan teko, vaikka anteeksiantamuksen evankeliumia kuulutetaankin ihmishuulin. Raamattu osoittaa, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10:17). Äänellisen parannussaarnan kautta tulivat autuaaksi esimerkiksi kuningas Daavid (2. Sam. 12:1–13), Etiopian hoviherra (Ap. t. 8:26–39) ja Saulus Tarsolainen (Ap. t. 9:1–18).

Raamattu ei tunne ainuttakaan tapaus­ta, jossa armosta osalliseksi olisi päästy jollakin muulla tavoin. Parannuksen tehneestä Sauluksesta tuli apostoli Paavali, joka julisti: ”Jumala tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus!” (Ap. t. 17:30.) On myös oleellista, että Raamattu puhuu yhdestä Jumalan armovaltakunnasta, ei useammasta.

Seurauksena on uudenlainen elämä

Kun ihminen on tehnyt parannuksen ja tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, hän saa sydämeensä kotiopettajaksi Pyhän Hengen. Hänellä alkaa kilvoitus eli elämä Kristuksen osallisuudessa. Pyhä Henki opettaa hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa (Tiit. 2:12). Kilvoittelussa voimana on Jumalan valtakunnan evankeliumi. Vaikka Pyhä Henki ohjaa häntä oikeaan, hänen oma lihansa, maailma ja sielunvihollinen pyrkivät viettelemään häntä syntiin. (Hepr. 12:1.) Esimerkillään jalkojen pesemisestä (Joh. 13:1–10) Jeesus muistutti, että Jumalan lapsi tarvitsee evankeliumin voimaa pysyäkseen uskossa. Sitä hän kuulee erityisesti seuroissa, joissa Pyhä Henki puhuu palvelijoidensa kautta.

Päivämies 26/2010 Matkaevääksi: Apostolien oppi

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 26/2010]

Matkaevääksi: Apostolien oppi

Tänä kesänä tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun minä etsin Jumalan valtakuntaa. Minulla oli paljon kysymyksiä, mutta vähän vastauksia. Otin yhteyttä moniin hengellisiin liikkeisiin, joissa puhuttiin Jeesuksesta, ja esitin erilaisia uskomiseen liittyviä kysymyksiä. Viimein soitin eräälle vanhoillislestadiolaiselle maallikkosaarnaajalle. En muista puhelusta paljoakaan, lähinnä vain sen, että hän kysyi minulta, olinko kuullut Hyvän Paimenen äänen keskustellessani hengellisten ihmisten kanssa. En ollut.

Saarnaaja kertoi minulle yksinkertaisin sanoin hyvästä työstä, jonka Jeesus teki syntiin langenneen ihmiskunnan hyväksi ristinpuulla. Hän tarjosi minulle osallisuutta tuosta sovitustyöstä: minullakin olisi mahdollisuus päästä syntitaakoistani uskomalla ne anteeksi. Sillä hetkellä tunsin sydämessäni, että nyt kuulen Hyvän Paimenen, Herran Jeesuksen äänen: minulle tarjottiin syntien anteeksiantamusta!

Jumala antoi minulle halun ja voiman uskoa synninpäästön vapauttava sanoma, ja samassa kaikki opilliset kysymykset tuntuivat menettäneen entisen merkityksensä. Levottomien kysymysten sijaan sisimpäni täytti rauha ja ilo: Syntini ovat anteeksi, olen Jumalan lapsi! Nyt, jos kuolen, pääsen Jumalan luokse taivaaseen!

Apostolien tehtävä

Puhuessaan kanssani saarnaaja hoiti tehtävää, jonka Jeesus antoi apostoleilleen ja kaikille seuraajilleen: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Evankeliumi on yksinkertainen, hyvä sanoma siitä, että Jumalan Poika on kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut syntiemme tähden (1. Kor. 15:1–11). Joka sen kuulee ja uskoo, saa iankaikkisen elämän (Room. 1:16, 10:17).

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että maallikkosaarnaajan ja minun kohtaamisessani tuli ilmi se Raamatun ilmoittama totuus, että kun Jumalan lapsi kohtaa syntejään katuvan ihmisen, olennaista eivät ole kauniilta kuulostavat sanat, syvälliset pohdinnat tai laaja opillinen sivistys. Sen sijaan ratkaisevaa on Pyhän Hengen voima, joka on Jumalan lasten evankeliumin saarnassa. Apostoli Paavali sanoi, ettei hänkään, vaikka oli oppinut mies, julistanut evankeliumia ”suurenmoisen puhetaidon tai vii­sauden keinoin”. Uskon syntyminen tai säilyminen ei ole ”ihmisten viisaudessa vaan Jumalan voimassa”. (1. Kor. 2:1–5.)

He pysyivät apostolien opissa

Jumalan lasten elämästä kristillisyyden alkuajoilta kerrotaan: ”He pysyivät alati apostolien opissa” (Ap. t. 2:42). Oikea oppi on tärkeää, sillä joka ei pysy siinä, hänellä ei ole Jumalaa (2. Joh. 1:9). Pelastavaan uskoon liittyvät opilliset kysymykset, niiden merkityksen ja käyttöarvon voi ymmärtää kuitenkin vain Pyhän Hengen avulla. Ainoastaan Jumalan lapsilla on Pyhä Henki (Room. 8:14), joka antaa itse kullekin ymmärrystä sen verran kuin näkee tarpeelliseksi (1. Kor. 12:4–8).

Jos Jumalan lapsi ei ole kuuliainen Jumalan sanalle ja Pyhälle Hengelle, joka puhuu äänellisesti Jumalan seurakunnassa, hän voi harhautua rakentamaan elämäänsä ja uskoaan oman, maallisen viisautensa varaan. Hän voi alkaa kuvitella itseään viisaaksi, mutta jotta hänestä tulisi todella viisas, hänen täytyy ensin tulla tyhmäksi (1. Kor. 3:18). Pelkkä tieto tekee ylpeäksi, mutta rakkaus rakentaa (1. Kor. 8:1). On tärkeämpää vaalia yhteistä rakkautta kuin esitellä tai kartuttaa oppineisuuttaan itsekkäistä syistä (Room. 12:10, Joh. 13:35). Rakkauden vaalimiseenkin antaa voiman Pyhä Henki. Hän myös johdattaa kuuliaisen lapsen perille taivaan kotiin.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Päivämies 25/2010, Sana sunnuntaiksi: Jumala on armahtavainen Isä, Luuk. 6:36–42

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 25/2010] 

Sana sunnuntaiksi: Jumala on armahtavainen Isä, Luuk. 6:36–42

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Hän antoi ainoan Poikansa Jeesuksen maailmaan, jotta kukaan, joka uskoo häneen, ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Jumalan rakkaus tulee osaksemme ilman omaa ansiotamme. Kristinopin mukaan me kutsumme tällaista rakkautta Jumalan armoksi.

Jeesus kehotti opetuslapsiaan armahtamaan kaikkia ihmisiä. On luonnollista, että osoitamme rakkautta ja armahtavaisuutta niille, jotka rakastavat meitä. Sen sijaan on vaikeaa osoittaa rakkautta esimerkiksi vihamiehille. Jeesuksen kehotus on aina ajankohtainen: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa” (Luuk. 6:36).

Usko syntien anteeksiantamukseen synnyttää rakkauden Jumalaan ja Jeesukseen. Armahdettu syntinen tahtoo osoittaa Jumalan rakkautta kaikille ihmisille. Jeesus kehottaa seuraajiaan rakastamaan vihamiehiään, siunaamaan kiroilijoita ja rukoilemaan parjaajien puolesta. Uskovan elämää ohjaavat Vapahtajan sanat: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille” (Luuk. 6:11).

Älkää tuomitko

Jumala ei lähettänyt Jeesusta maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan sen. Jumala ei ole antanut tuomiovaltaa meille ihmisille. Se joka tuomitsee tai julistaa syylliseksi lähimmäisen, tulee Jeesuksen sanojen mukaan itse tuomituksi ja syylliseksi.

Jumalan sana on tuomari. Jeesus sanoo: ”Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan” (Joh. 3:18).

Jeesus kehottaa opetuslapsiaan päästämään sidotut vapaiksi. Kaikki uskovaiset voivat Pyhän Hengen saaneina julistaa katuville syntien anteeksiantamuksen. Kristuksen evankeliumin ja Jumalan valtakunnan tuntomerkki on syntien anteeksiantamuksen vapauttava sanoma.

Jumalan mitta on runsas ja kukkurainen

Jumalan armahtavaisuuteen kuuluu anteliaisuus. Taivaallinen Isämme on runsas lahjojen antaja. Hyvänä Luojana hän lahjoittaa joka päivä ravinnon ja kaikki tämän elämän tarpeet. Jeesuksessa Kristuksessa hän on valmistanut meille pelastuksen. Hän on kutsunut meidät evankeliumilla osallisiksi Kristuksen lunastustyöstä Pyhän Hengen kautta ja siirtänyt meidät maailmasta hänen valtakuntaansa. Jumalan armon mitta on runsas, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen.
Jeesus rohkaisee omiaan uskomaan ja jakamaan evankeliumin työssä runsaasti Jumalan armoa ja hyvyyttä: ”Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan” (Luuk. 6:38). Hän kehottaa julistamaan evankeliumia kaikille luoduille maailman ääriin saakka. Lahjaksi saaneina meidän on hyvä antaa taivaallisen Isän runsaista lahjoista. Kehotus antamiseen tarkoittaa ajallista ja hengellistä Jumalan hyvyyttä. Ihmisen paras ja tärkein Jumalan lahja on usko Herraan Jeesukseen.

Tärkeintä on valvoa omaa sydäntä

Jeesus opettaa vertauksin. Sokea ei voi sokeaa taluttaa, oppilas ei ylitä opettajaansa, roska lähimmäisen silmässä ja hirsi omassa silmässä. Pyhän Hengen valoa tarvitaan hengellisesti sokean auttamiseksi epäuskosta uskoon.  Jeesuksen opetuslapsi voi itse Pyhän Hengen lahjan saaneena neuvoa eksyneelle lähimmäiselle tien Kristuksen luo Jumalan valtakuntaan. Uskovainen on maailmassa Kristuksen lähetyskirje. Jeesuksen seurassa hänen oppilaansa usko vahvistuu.  Opettaja varustaa oppilaansa lahjoillaan evankeliumin työhön.  Pyhä Henki, jonka Isä lähettää Kristuksen nimessä, opettaa opetuslapsille kaiken ja palauttaa mieleen kaiken, mitä Jeesus on uskovilleen puhunut (Joh. 14:26).

Uskovaisen tärkein valvontapaikka on hänen omassa sydämessään. Jos emme ole kuuliaisia Pyhän Hengen äänelle Jumalan seurakunnassa, kuljemme harhaan. Käy niin, että näemme roskan toisen uskovan silmässä emmekä huomaa, että hirsi on omassa silmässä. Valvomapaikka omasta sydämestä siirtyy toisten uskovaisten vikojen tarkkailuun ja valvomiseen. Suurena vaarana on uskovaisten rakkauden kylmeneminen ja Jumalan valtakunnan arvon hämärtyminen.

Kun valvomme omakohtaisestti uskossa, olemme toistemme auttajia ja saattomiehiä.  Olemme armahtavaisia toisillemme.  Olemme valmiita neuvomaan toisiamme rakkaudella ja Jumalan sanan neuvoilla. Yhteinen pyyntömme on, ettei kukaan meistä väsyisi kesken matkan.