tiistai 23. marraskuuta 2010

Siionin kevät 09/2010, Parannus epäuskosta

Hartaus: Parannus epäuskosta


Tapani ja Heikki ovat läheisiä työkavereita. Heikki ei ole uskovainen, mutta hän työskentelee mielellään uskovaisen Tapanin kanssa. Usein Tapani rukoilee, että saisi voimaa kertoa uskostaan.

Heikki sairastuu vakavasti. ”Kenelle voisin puhua sairaudestani?” hän pohtii. Vaimon kanssa on vaikea puhua, kun hän ahdistuu siitä keskusteltaessa. Tapani tuntuu erilaiselta kuin muut työkaverit. Hän on tasapainoinen ja rauhallinen. Mistähän se johtuu? Heikki rohkaisee mielensä ja lähettää Tapanille tekstiviestin. Hän kertoo sairastavansa parantumattomasti. Sairaalan pappi on käynyt keskustelemassa, mutta se ei ole antanut levollista mieltä. Tapani kertoo, että maan päällä on Jumalan valtakunta, jossa saarnataan epäusko ja kaikki synnit anteeksi. Heikki kerää rohkeutta ja soittaa Tapanille. Hän kyselee Jumalasta ja siitä valtakunnasta, josta Tapani mainitsi. Pitkän keskustelun päätteeksi Tapani sanoo, että kaikilla uskovaisilla on valta saarnata synnit anteeksi, myös hänellä on se valta. ”Haluatko uskoa epäuskon ja kaikki synnit anteeksi?” Tapani kysyy. Heikki haluaa uskoa.

Myöhemmin Tapani käy usein sairaalassa. Miehet keskustelevat paljon uskomisesta. Heikki haluaa kuunnella ja uskoa. Työkaveruuden lisäksi heistä on tullut uskonveljiä, saattomiehiä toisillensa. Heikki jaksaa uskon kautta katsoa sairauden yli parempaan, tulevaan elämään. Hän oli saanut parannuksen epäuskosta ja iankaikkisen elämän toivon.

Siionin kevät 7/2010, Anteeksiantamuksen valtakunta

Hartaus: Anteeksiantamuksen valtakunta



Anteeksi on pieni sana. Sen lausuminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. On monesti vaikea nöyrtyä pyytämään ja antamaan anteeksi. Jeesus opetti, että jos joku pyytää anteeksi, niin katuvalle pitää aina antaa anteeksi, vaikka hän pyytäisi anteeksi useamman kerran päivässä. Jumalan valtakunta on anteeksiantamuksen valtakunta.

Olimme suviseuroissaa Liperissä. Siellä kuulimme Jumalan sanaa. Seurapuheissa oli esillä evankeliumi, syntien anteeksiantamus. Meille saarnattiin synnit ja rikkomukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Syntien anteeksiantamus on Jumalan lahja meille. Jeesus kuoli ja vuodatti verensä meidän syntiemme sovitukseksi Golgatalla. Jumalan lapset saarnaavat syntejä anteeksi, koska Jeesus käski tehdä niin. Apostolit, kuten Pietari, Paavali ja Johannes, saarnasivat evankeliumia alkuseurakunnan aikaan. He olivat Jumalan lähettiläitä.

Mekin saamme turvautua tähän anteeksiantamuksen. Kun uskomme synnit anteeksi, silloin on rauha Jumalan kanssa. Jumalan lapsen on turvallista kerran kuolla, sillä pääsemme taivaaseen.

Päivämies 44/2010, Kolumni: Pahana pyhäksi

Kolumni: Pahana pyhäksi


Tunkki löytyy poikien jäljiltä pimeästä varastosta, mutta siitä on varsi poikki. Mieltä painaa äsken väsyksissä syttynyt sanaharkka vaimoni kanssa. Olin juuri saapunut usean päivän mittaiselta työmatkalta myöhään kotiin ja talven yllättäessä oli taas pakko lähteä vaihtamaan talvirenkaat vaimon autoon. Saan rimpuiltua räntäsateessa auton tunkille, mutta vääntäessäni juuttunutta pulttia ristikkoavain särkyy. Ajatuksissa pyörähtää ruma sana. Renkaan vaihto jää siltä illalta.

Katumus ja oman turmeluksen tunne painaa mieltä. Sisälle tultuani näen vaimoni menneen jo yölevolle. Avaan tietokoneen ja huomaan veljien lähettämän viestin Päivämiehen kolumnista, joka olisi pitänyt toimittaa heille kuluneella viikolla. Avaan viestin ja katson, mikähän olikaan viikon teemana: Pyhä!

Voi mahdotonta. Miten ihmeessä tähän uskonkilvoitukseen voikin liittyä näin suuri ristiriita?

Muistan pikkupoikana ihmetelleeni, miksi Hietaniemen ja Selänsuun papat lähetysseuroihin tullessaan asettuivat aina seurapaikan etupenkkiin lähelle puhujaa. Katselin tarkasti, miten puhetta kuunnellessa näiden vanhempien veljien silmäkulmasta tippui kyyneleitä rosoiselle poskelle. Omaa huonouttaan valittaen he pyysivät evankeliumin siunausta uskonsa vahvistukseksi.

Koetaankohan missään muussa hengellisyydessä näin suurta huonouden tunnetta uskonelämässä kuin elävässä kristillisyydessä? Kristillisyyttämme sen ulkopuolelta pitkään tarkastellut vanhempi teologiystäväni totesi olevan ainutlaatuista, että usein myös seurakunnan edessä oleva puhuja tai pappisveli pyytää kuulijoilta omia syntejään anteeksi. Puhujaveljemme laskeutuu siinä seurakuntalaistensa tasolle. Ehkä hänelläkin on ollut kotona turmelusta lasten kanssa. Tai ehkä pitkällä työmatkalla maailman paine ja turmeltuneen osan heikkous on uudestaan ja uudestaan yrittänyt sortaa puhujankin sydämen luopumaan Jumalasta.

Elävässä kristillisyydessä puhujankin tehtävä on palvelijan tehtävä. Me tavalliset ”rivikristityt” saamme seuroissa kokea kaipaamaamme evankeliumin turvallista lohdutusta juuri silloin, kun puhuja ei saarnaa omasta voimastaan. Tähän asetelmaan istuisi huonosti sellainen, vaikkapa naisteologi, jolla on voimakkaalta tuntuva oma pyrkimys päästä puhumaan seurakunnalle.

Jo aikaa sitten kunniaan päässeillä Hietaniemen ja Selänsuun papoilla oli tapana ”jookata” seuroissa. Puhetta kuullessaan he koko ajan nyökyttelivät päätään. Aivan kuin puhujaveljeä rohkaisten nämä pappakaverukset tuumasivat vähän väliä, että ”joo’ o” ja ”niin se on”. Seurojen jälkeen kuulin heidän hyvästellessään vielä lohduttavan toisiaan: saat, veli rakas, uskoa itsesi pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi.

Kömmin vaimoni selän taakse sänkyyn ja kyselen, jaksatko antaa vielä anteeksi. Vaimoni kuiskaa takaisin: Jeesuksen nimessä ja veressä, kaikki synnit anteeksi.

Päivämies 44/2010: Antakaa Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu

Sana sunnuntaiksi: Antakaa Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu


Matt. 22:15–22

Maailmassa kristitty on kahden valtakunnan kansalainen. Jeesus oli kertonut vertauksen taivasten valtakunnasta, jossa kuningas valmisteli häitä ja lähetti palvelijansa viemään hääkutsua. Kun häähuone viimein täyttyi, kävi ilmi, ettei yhdellä miehellä ollut hääpukua. Silloin kuningas käski sitoa hänet ja heittää ulkona olevaan pimeyteen (Matt. 22:1-14). Jeesus ei jättänyt arvailuille sijaa, miten käy niille, jotka hylkäävät Jumalan valtakunnan kutsun. Maan päällä kirkastetaan hengellisessä pimeydessä harhaileville taivaan valtakunnan sanomaa syntien anteeksiantamuksesta. Sen on moni saanut uskoa.

Tässä maassa asuu runsas joukko ihmisiä, joilla on sekä ajallisen isänmaan että Jumalan valtakunnan kansalaisuus. Tällaisille onnellisille ihmisille Pietari kirjoittaa: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9).


Jumalan säätämä esivalta

Häähuonevertauksen yhteydessä fariseukset punoivat Herodeksen kannattajien kanssa juonen saadakseen Jeesuksen ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan kysymään, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei. Kysymys oli poliittisesti kavala, olihan Israel juuri menettänyt itsenäisyytensä Rooman imperiumille. Kansallistunteet kävivät kuumina. Kielteinen vastaus olisi voitu tulkita kapinoinniksi Roomaa vastaan, myönteinen vastaus taas olisi saanut kansan vihat. Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja teki vastakysymyksen: ”Kenen kuva ja nimi verorahassa on?” Saatuaan vastauksen Jeesus sanoi: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu.” Tätä vastausta he jäivät ihmettelemään.

Raamattuun pohjautuva, perittyihin kristillisiin arvoihin nojaava elämänkatsomus on aikanamme sysätty taka-alalle. Sijalle on tullut ihmiskeskeinen, materiaalinen elämänmeno. Rahan ahneuteen liittyvä tulojen pimittäminen vie laskelmien mukaan valtiolta ja kunnilta verotuloja ja maksuja kuluvana vuonna 10–14 miljardia euroa. Verorikoksista koituva taakka siirtyy rehellisille ihmisille, joille on selvää, että kansalaisen tulee noudattaa lakeja ja velvoitteita, mikäli ne eivät sodi Raamatun henkeä vastaan. Länsimainen kristillinen kulttuurimme on maallistunut. Pyhät arvot ovat murtuneet.

Kun Ruotsi valtasi Suomen lähes tuhat vuotta sitten, maamme hallitsijaksi tuli Turun piispa. Kansan mieliin syöpyi käsitys Jumalan säätämästä esivallasta, jolle tulee olla alamainen, ei vain rangaistuksen vaan myös omantunnon vaatimuksesta (Room. 13:1, 5). Autonomian aikana Suomessa opittiin kunnioittamaan Venäjän keisaria omana hallitsijana.

Itsenäinen Suomi on pitkään elänyt lihavien vuosien aikaa. Pieni maa on ponnistellut maailman huipulle. Mutta kun katsomme ulkonaisen vaurauden taakse, kuva muuttuu. Aikamme Suomi-kuva täyttää ne tuhon tunnusmerkit, joista luemme Nooan ajalta, Sodomasta tai Roomasta (Room. 1:18–32). Oikean ja väärän raja on hämärtynyt.


Jumala antoi tämän maan

Vanhurskasten tähden (ks. 1. Moos. 18:32) Jumala on siunannut ja säästänyt Suomea. Baabeliin viedyt juutalaisetkin saivat lupauksen: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer. 29:7.) Näihin lupauksiin saamme luottaa.
Jumala on saattanut elävän kristillisyyden maahamme. On uskonvapaus. Hän on antanut tämän maan, jossa on ”kaupunkeja ja taloja, jotka ovat täynnä kaikenlaista hyvää, mitä emme ole hankkineet” (5. Moos. 6:11). Kysymys on Jumalan rakkaudesta. Yksin hänelle kuuluu kiitos ja kunnia. Jumala antoi tämän maan.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Päivämies 43/2010, Leo pakinoi: Taivasten valtakunnan avaimet

Leo pakinoi: Taivasten valtakunnan avaimet


Nuorena pappina pidin vankilassa jumalanpalveluksen. Sen jälkeen lukkari-vartija poistui yhdestä ovesta ja toinen vartija vankien kanssa toisesta ovesta. Jäin vankilan kirkkoon vaihtamaan vaatteita ja huomasin olevani teljettynä lukkojen takana. Otti aikansa ennen kuin ikkunan kautta sain huudetuksi vartijan avuksi. Isolla avaimella tämä avasi oven ja päästi minut vapauteen. Ehdin jo pelätä, että viikko on oltava vankilan kirkossa ja vapauttaja tulee vasta seuraavana pyhänä.



Vankilan avain on sen johtajalla ja vartijalla. Heillä on valta avata ovi ja päästää vanki tai muu kävijä vapauteen. Ennen ruoka-aitan avain oli talon emännällä. Hänellä oli valta antaa ruokaa tarvitsevalle. Kaupungin avaimet oli uskottu kaupunginjohtajalle ja kirkon avaimet suntiolle. Avaimet olivat vallan merkki. Niiden haltijalla oli oikeus päästää sisälle ja ulos tai olla päästämättä.



Kun Jeesus kuoli, opetuslapset istuivat lukittujen ovien takana. He pelkäsivät, että sotilaat tulevat ja pidättävät heidät kuten Jeesuksen. Mutta hautapa ei voinut pitää Jeesusta vankinaan. Kolmantena päivänä Jeesus nousi haudasta kuoleman ja synnin voittajana ja tuli lukittujen ovien läpi oppilaittensa luokse kertomaan ilouutisen siitä, että haudan lukko oli murrettu, kuolema ja synti oli voitettu. Pelkäävillä opetuslapsilla oli lupa uskoa synnit anteeksi ja päästä lukkojen takaa vapauteen, Jumalan valtakunnan vapaata armoilmaa hengittämään.



Jeesuksella oli taivasten valtakunnan avaimet. Hänellä oli valta avata synnin vangeille taivas ja sulkea kadotus. Jeesus kertoi saaneensa vallan Jumalalta. Taivasten valtakunnan avaimet eivät menneet Jeesuksen mukana taivaaseen. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus uskoi päästönavaimet valtakuntansa asukkaille. Monet ovat tästä armonsaarnasta tulleet autetuiksi epäuskon vallasta ja syyttävän omantunnon piinasta vapaitten armolasten valtakuntaan.

torstai 21. lokakuuta 2010

Raamatunkohtia jotka käsittelevät kadotusta

Jeesus kehottaa tekemään parannuksen.

Mark. 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
Matt. 3:8 Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!


Hän varoittaa ihmisiä kadotuksesta,

Matt. 3:10 Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.


Jeesus kertoo viimeisestä tuomiosta, jossa ihmiset jaetaan kahteen joukkoon, niihin joilla on synnit anteeksi, ja niihin joilla ei ole.

Matt. 25:31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
Matt. 25:32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Matt. 25:33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
Matt. 25:34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Matt. 25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
Matt. 25:46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."


Hän kertoo ettei jokainen Hänen nimeään tunnustava ole oikein uskomassa.

Matt. 7:15-23
15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'


Oikein uskomassa on se, joka toteuttaa Jumalan tahdon. Jumalan tahto on ilmoitettu Raamatussa- kaikkien ihmisten pitää tehdä parannus. Siitä Paavalikin julistaa:

Ap. t. 17:30-31 "Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.
31 Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."


Malakian kirjassakin varoitetaan kadotustuomiosta, joka kohtaa ihmisiä jotka eivät tee parannusta:

Mal 4:1 1 -- Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin -- sanoo Herra Sebaot -- eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.

torstai 30. syyskuuta 2010

Päivämies 38/2010, Leo pakinoi: Etsikkoaika

Leo pakinoi: Etsikkoaika

Etsikkoaika on vanha suomen kielen sana. Kirkkomme kristinoppi vuodelta 1948 opettaa etsikkoajasta: ”Ihmisen elämässä on aikoja, joina Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.” Saarnaajan kirja kehottaa: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: nämä eivät minua miellytä.” Jumalan kutsua kannattaa noudattaa jo nuoruudessa. Myöhemmin kaikenlaiset elämän huolet ja asiat voivat sammuttaa jumalakaipuun sydämeltä.

Myös profeetta Jesaja kehottaa: ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!” Apostoli Paavali jatkaa samalla linjalla: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” Jumalan aikataulu tuntee vain tämän päivän, sielunvihollinen puhuu huomisesta. Huomenna parannuksen teko voi kuitenkin olla jo myöhäistä. Jumala ei kutsu ihmistä iankaikkisesti, sillä ihminen on kuin ruoho.

Kristinopissa kuvataan, miten Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä, näin: ”Pyhä Henki herättää surutonta syntistä elämänkohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä, mutta erikoisesti Jumalan sanalla.” Mitä ajatella Jumalan antamasta hyvyydestä, voiko se vetää ihmistä parannukseen?

Kerrotaan rajaseudun asukkaista, jotka joutuivat sota-aikana evakkoon. Kun sota päättyi ja kotikylä jäi Suomen puolelle, väki palasi iloissaan syntymäsijoille ja ryhtyi järjestämään seuroja. Monet saivat parannuksen armon. Jumalan hyvyyden kokeminen veti heitä parannukseen.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Päivämies 27/2010, Kristus täytti Jumalan vaativan lain, Matt. 5:20–30

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 27/2010] 

Kristus täytti Jumalan vaativan lain, Matt. 5:20–30

7. sunnuntai helluntaista  |  Rakkauden laki

Jeesuksen vuorisaarna oli yllättävää kuultavaa ympärille olevalle väkijoukolle, eikä vähiten tuon ajan hengellisille opettajille, fariseuksille ja lainopettajille. Kun tuon ajan arvossapidetyt hengelliset opettajat kiistelivät siitä, mikä Jumalan laista ja käskyistä on arvokkain ja mikä taas vähempiarvoisin, Jeesus opetti, että pieninkin ”piirto” eli lainkohta on yhtä arvokas (Matt.5:18). Tästä muistutti myös apostoli: ”Se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.” (Jaak. 2:10.) Vaikka ihminen kykenisi tekemään mahdottomasta mahdollisen, eli noudattamaan kymmenen käskyn lakia, ei sekään tekisi hänestä kelvollista Jumalan edessä. Lain kirjaimellinen noudattaminen ei vanhurskauta ihmistä.

Mikä on lain tehtävä?

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room. 3:20.) Tuon ajan hengelliset opettajat ymmärsivät lain tarkoituksen väärin opettaessaan lain kirjaimellista noudattamista.

Yhtä vaarallinen on tilanne, jos Jumalan laki ohitetaan tai unohdetaan kokonaan ja Jumalasta tehdään pelkkä rakkauden olento, joka suvaitsee ja hyväksyy kaiken. Vuoden 1948 Kristinopissa Lutherkin varoittaa tästä: ”Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä, sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä.” (KO 75.) Raamatussa kerrotaan tällaisesta Kainin kohdalla: synnin seurauksena hän alkoi kuvitella Jumalasta sellaista, mitä Jumala ei ole. Hänelle ei enää kelvannut armo ja yksi ainoa Jumalalle kelpaava uhri. Omavanhurskauden alttarilla uhrattu uhri ei tuonut rauhaa sydämelle. (1. Moos. 4:3–5). ”Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra” (Jes. 48:22).

Evankeliumitekstissä Jeesus muistuttaa, ettei Jumalaa voi palvella väärällä sydämellä kuten Kain teki. ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.”

Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus

Kun Paavali kirjoitti uskon vanhurskaudesta roomalaisille hän totesi: ”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room. 4:25.) Jumala katselee armollisesti syntinsä tuntevaa ja tunnustavaa Poikansa uhrikuoleman kautta. Lain herättämän ja iankaikkista kuolemaa pelkäävän ei tarvitse jäädä lain tuomion alle, vaan hän saa nostaa katseensa Jeesukseen, Jumalan Karitsaan, ”joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Paavali muistutti: ”Hänet on Jumala asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.” (Room. 3:25.)

Evankeliumi lohduttaa

Kun Jumalan Poika huusi ristillä ”Se on täytetty” (Joh. 19:30), merkitsi tämä sitä, että laki täytettiin ja langenneelle ihmiskunnalle avautui uusi mahdollisuus päästä Luojansa yhteyteen. Kaikki tapahtui Jumalan suuresta armosta ja hänen lahjanaan (Ef. 2:8).

Jumalan valtakunnan saarna sisältää aina lain ja evankeliumin, sillä molempien tehtävänä on auttaa ihmistä tuntemaan eläväksi tekevä Jumala. Kun lain herättämä, syntinsä tunnustava ja niitä katuva saa turvautua Jumalan valtakunnan evankeliumiin, hän voi uskon avatuin silmin todeta: ”Abba, rakas Isä!” (Room. 8:15.) Aivan samoin kuin epäilysten ja kiusausten piirittämä Jumalan lapsi koskettaessaan opetuslapsi Tuomaan tavoin Herran Jeesuksen verihaavoja saa huudahtaa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28.)

Päivämies 27/2010, Matkaevääksi: Parannus on Jumalan työ

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 27/2010]

Matkaevääksi: Parannus on Jumalan työ

Parannusta on kuvattu Raamatussa uudes­tisyntymiseksi. Vapahtajan keskeisin sanoma ihmiskunnalle on: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!” (Matt. 3:2.) Parannuksen tekemisessä on kysymys siitä, että armosta osattomasta ihmisestä tulee armosta osallinen eli taivaskelpoinen.

Parannus alkaa siitä, että epäuskoinen ihminen ymmärtää olevansa kadotukseen vievällä tiellä. Jumala puhuttelee ihmistä paitsi lakinsa, myös esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden kautta. Ihmiselle tulee tietoisuus omasta syntisyydestään sekä hätä sielunsa pelastuksesta. Hän ymmärtää, etteivät mitkään omat teot auta pelastukseen, vaan tarvitaan täydellinen Jumalan armo. Tämän armon Jumala on valmistanut uhraamalla oman Poikansa Golgatan ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Kun ihminen ikävöi armahtavaa Jumalaa, hän elää etsikonaikaansa. Jumalan kutsu on ihmiselämän tärkein kutsu ja sille kannattaa olla kuuliainen, sillä Jumalan Henki ei puhuttele ihmistä loputtomiin.

Parannukseen kuuluu syntien anteeksiantamus

Kuinka syntejään katuva ihminen voi käytännössä päästä Kristuksen armotyöstä osalliseksi? Se tapahtuu evankeliumin uskomisen kautta. Raamatun mukaan Jumala on jättänyt omillensa sovituksen viran (2. Kor. 5:19). Jumalalla on täällä maan päällä oma valtakuntansa, joka koostuu armosta osallisista ihmisistä. Heillä, Kristuksen seuraajilla, on sovituksen virka eli Pyhän Hengen virka antaa syntejä anteeksi. Ylösnoussut Jeesus itse antoi sen heille ja valtuutti heidät jatkamaan työtään (Joh. 20:22–23). Kukaan ei voi julistaa syntejä anteeksi, ellei hän itse ole Kristuksen ansiotyöstä osallinen.

Parannus on alusta loppuun Jumalan teko, vaikka anteeksiantamuksen evankeliumia kuulutetaankin ihmishuulin. Raamattu osoittaa, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10:17). Äänellisen parannussaarnan kautta tulivat autuaaksi esimerkiksi kuningas Daavid (2. Sam. 12:1–13), Etiopian hoviherra (Ap. t. 8:26–39) ja Saulus Tarsolainen (Ap. t. 9:1–18).

Raamattu ei tunne ainuttakaan tapaus­ta, jossa armosta osalliseksi olisi päästy jollakin muulla tavoin. Parannuksen tehneestä Sauluksesta tuli apostoli Paavali, joka julisti: ”Jumala tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus!” (Ap. t. 17:30.) On myös oleellista, että Raamattu puhuu yhdestä Jumalan armovaltakunnasta, ei useammasta.

Seurauksena on uudenlainen elämä

Kun ihminen on tehnyt parannuksen ja tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, hän saa sydämeensä kotiopettajaksi Pyhän Hengen. Hänellä alkaa kilvoitus eli elämä Kristuksen osallisuudessa. Pyhä Henki opettaa hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa (Tiit. 2:12). Kilvoittelussa voimana on Jumalan valtakunnan evankeliumi. Vaikka Pyhä Henki ohjaa häntä oikeaan, hänen oma lihansa, maailma ja sielunvihollinen pyrkivät viettelemään häntä syntiin. (Hepr. 12:1.) Esimerkillään jalkojen pesemisestä (Joh. 13:1–10) Jeesus muistutti, että Jumalan lapsi tarvitsee evankeliumin voimaa pysyäkseen uskossa. Sitä hän kuulee erityisesti seuroissa, joissa Pyhä Henki puhuu palvelijoidensa kautta.

Päivämies 26/2010 Matkaevääksi: Apostolien oppi

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 26/2010]

Matkaevääksi: Apostolien oppi

Tänä kesänä tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun minä etsin Jumalan valtakuntaa. Minulla oli paljon kysymyksiä, mutta vähän vastauksia. Otin yhteyttä moniin hengellisiin liikkeisiin, joissa puhuttiin Jeesuksesta, ja esitin erilaisia uskomiseen liittyviä kysymyksiä. Viimein soitin eräälle vanhoillislestadiolaiselle maallikkosaarnaajalle. En muista puhelusta paljoakaan, lähinnä vain sen, että hän kysyi minulta, olinko kuullut Hyvän Paimenen äänen keskustellessani hengellisten ihmisten kanssa. En ollut.

Saarnaaja kertoi minulle yksinkertaisin sanoin hyvästä työstä, jonka Jeesus teki syntiin langenneen ihmiskunnan hyväksi ristinpuulla. Hän tarjosi minulle osallisuutta tuosta sovitustyöstä: minullakin olisi mahdollisuus päästä syntitaakoistani uskomalla ne anteeksi. Sillä hetkellä tunsin sydämessäni, että nyt kuulen Hyvän Paimenen, Herran Jeesuksen äänen: minulle tarjottiin syntien anteeksiantamusta!

Jumala antoi minulle halun ja voiman uskoa synninpäästön vapauttava sanoma, ja samassa kaikki opilliset kysymykset tuntuivat menettäneen entisen merkityksensä. Levottomien kysymysten sijaan sisimpäni täytti rauha ja ilo: Syntini ovat anteeksi, olen Jumalan lapsi! Nyt, jos kuolen, pääsen Jumalan luokse taivaaseen!

Apostolien tehtävä

Puhuessaan kanssani saarnaaja hoiti tehtävää, jonka Jeesus antoi apostoleilleen ja kaikille seuraajilleen: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Evankeliumi on yksinkertainen, hyvä sanoma siitä, että Jumalan Poika on kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut syntiemme tähden (1. Kor. 15:1–11). Joka sen kuulee ja uskoo, saa iankaikkisen elämän (Room. 1:16, 10:17).

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että maallikkosaarnaajan ja minun kohtaamisessani tuli ilmi se Raamatun ilmoittama totuus, että kun Jumalan lapsi kohtaa syntejään katuvan ihmisen, olennaista eivät ole kauniilta kuulostavat sanat, syvälliset pohdinnat tai laaja opillinen sivistys. Sen sijaan ratkaisevaa on Pyhän Hengen voima, joka on Jumalan lasten evankeliumin saarnassa. Apostoli Paavali sanoi, ettei hänkään, vaikka oli oppinut mies, julistanut evankeliumia ”suurenmoisen puhetaidon tai vii­sauden keinoin”. Uskon syntyminen tai säilyminen ei ole ”ihmisten viisaudessa vaan Jumalan voimassa”. (1. Kor. 2:1–5.)

He pysyivät apostolien opissa

Jumalan lasten elämästä kristillisyyden alkuajoilta kerrotaan: ”He pysyivät alati apostolien opissa” (Ap. t. 2:42). Oikea oppi on tärkeää, sillä joka ei pysy siinä, hänellä ei ole Jumalaa (2. Joh. 1:9). Pelastavaan uskoon liittyvät opilliset kysymykset, niiden merkityksen ja käyttöarvon voi ymmärtää kuitenkin vain Pyhän Hengen avulla. Ainoastaan Jumalan lapsilla on Pyhä Henki (Room. 8:14), joka antaa itse kullekin ymmärrystä sen verran kuin näkee tarpeelliseksi (1. Kor. 12:4–8).

Jos Jumalan lapsi ei ole kuuliainen Jumalan sanalle ja Pyhälle Hengelle, joka puhuu äänellisesti Jumalan seurakunnassa, hän voi harhautua rakentamaan elämäänsä ja uskoaan oman, maallisen viisautensa varaan. Hän voi alkaa kuvitella itseään viisaaksi, mutta jotta hänestä tulisi todella viisas, hänen täytyy ensin tulla tyhmäksi (1. Kor. 3:18). Pelkkä tieto tekee ylpeäksi, mutta rakkaus rakentaa (1. Kor. 8:1). On tärkeämpää vaalia yhteistä rakkautta kuin esitellä tai kartuttaa oppineisuuttaan itsekkäistä syistä (Room. 12:10, Joh. 13:35). Rakkauden vaalimiseenkin antaa voiman Pyhä Henki. Hän myös johdattaa kuuliaisen lapsen perille taivaan kotiin.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Päivämies 25/2010, Sana sunnuntaiksi: Jumala on armahtavainen Isä, Luuk. 6:36–42

[Teksti on otettu Päivämies-lehdestä, nro 25/2010] 

Sana sunnuntaiksi: Jumala on armahtavainen Isä, Luuk. 6:36–42

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Hän antoi ainoan Poikansa Jeesuksen maailmaan, jotta kukaan, joka uskoo häneen, ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Jumalan rakkaus tulee osaksemme ilman omaa ansiotamme. Kristinopin mukaan me kutsumme tällaista rakkautta Jumalan armoksi.

Jeesus kehotti opetuslapsiaan armahtamaan kaikkia ihmisiä. On luonnollista, että osoitamme rakkautta ja armahtavaisuutta niille, jotka rakastavat meitä. Sen sijaan on vaikeaa osoittaa rakkautta esimerkiksi vihamiehille. Jeesuksen kehotus on aina ajankohtainen: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa” (Luuk. 6:36).

Usko syntien anteeksiantamukseen synnyttää rakkauden Jumalaan ja Jeesukseen. Armahdettu syntinen tahtoo osoittaa Jumalan rakkautta kaikille ihmisille. Jeesus kehottaa seuraajiaan rakastamaan vihamiehiään, siunaamaan kiroilijoita ja rukoilemaan parjaajien puolesta. Uskovan elämää ohjaavat Vapahtajan sanat: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille” (Luuk. 6:11).

Älkää tuomitko

Jumala ei lähettänyt Jeesusta maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan sen. Jumala ei ole antanut tuomiovaltaa meille ihmisille. Se joka tuomitsee tai julistaa syylliseksi lähimmäisen, tulee Jeesuksen sanojen mukaan itse tuomituksi ja syylliseksi.

Jumalan sana on tuomari. Jeesus sanoo: ”Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan” (Joh. 3:18).

Jeesus kehottaa opetuslapsiaan päästämään sidotut vapaiksi. Kaikki uskovaiset voivat Pyhän Hengen saaneina julistaa katuville syntien anteeksiantamuksen. Kristuksen evankeliumin ja Jumalan valtakunnan tuntomerkki on syntien anteeksiantamuksen vapauttava sanoma.

Jumalan mitta on runsas ja kukkurainen

Jumalan armahtavaisuuteen kuuluu anteliaisuus. Taivaallinen Isämme on runsas lahjojen antaja. Hyvänä Luojana hän lahjoittaa joka päivä ravinnon ja kaikki tämän elämän tarpeet. Jeesuksessa Kristuksessa hän on valmistanut meille pelastuksen. Hän on kutsunut meidät evankeliumilla osallisiksi Kristuksen lunastustyöstä Pyhän Hengen kautta ja siirtänyt meidät maailmasta hänen valtakuntaansa. Jumalan armon mitta on runsas, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen.
Jeesus rohkaisee omiaan uskomaan ja jakamaan evankeliumin työssä runsaasti Jumalan armoa ja hyvyyttä: ”Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan” (Luuk. 6:38). Hän kehottaa julistamaan evankeliumia kaikille luoduille maailman ääriin saakka. Lahjaksi saaneina meidän on hyvä antaa taivaallisen Isän runsaista lahjoista. Kehotus antamiseen tarkoittaa ajallista ja hengellistä Jumalan hyvyyttä. Ihmisen paras ja tärkein Jumalan lahja on usko Herraan Jeesukseen.

Tärkeintä on valvoa omaa sydäntä

Jeesus opettaa vertauksin. Sokea ei voi sokeaa taluttaa, oppilas ei ylitä opettajaansa, roska lähimmäisen silmässä ja hirsi omassa silmässä. Pyhän Hengen valoa tarvitaan hengellisesti sokean auttamiseksi epäuskosta uskoon.  Jeesuksen opetuslapsi voi itse Pyhän Hengen lahjan saaneena neuvoa eksyneelle lähimmäiselle tien Kristuksen luo Jumalan valtakuntaan. Uskovainen on maailmassa Kristuksen lähetyskirje. Jeesuksen seurassa hänen oppilaansa usko vahvistuu.  Opettaja varustaa oppilaansa lahjoillaan evankeliumin työhön.  Pyhä Henki, jonka Isä lähettää Kristuksen nimessä, opettaa opetuslapsille kaiken ja palauttaa mieleen kaiken, mitä Jeesus on uskovilleen puhunut (Joh. 14:26).

Uskovaisen tärkein valvontapaikka on hänen omassa sydämessään. Jos emme ole kuuliaisia Pyhän Hengen äänelle Jumalan seurakunnassa, kuljemme harhaan. Käy niin, että näemme roskan toisen uskovan silmässä emmekä huomaa, että hirsi on omassa silmässä. Valvomapaikka omasta sydämestä siirtyy toisten uskovaisten vikojen tarkkailuun ja valvomiseen. Suurena vaarana on uskovaisten rakkauden kylmeneminen ja Jumalan valtakunnan arvon hämärtyminen.

Kun valvomme omakohtaisestti uskossa, olemme toistemme auttajia ja saattomiehiä.  Olemme armahtavaisia toisillemme.  Olemme valmiita neuvomaan toisiamme rakkaudella ja Jumalan sanan neuvoilla. Yhteinen pyyntömme on, ettei kukaan meistä väsyisi kesken matkan.